Tämä on juuri sitä mistä poliisi varoittaa – Imatran lapsipahoinpitelyjutussa otettu oikeus omiin käsiin

Ei näin.

22.05.2020

Imatralla tapahtui joitakin päiviä sitten raaka väkivaltatapaus, joka ylitti uutiskynnyksen valtakunnallisesti.

Joukko alaikäisiä pahoinpiteli toisen alaikäisen. Somessa levisi kulovalkean tavoin eri videoita tapahtumista, joissa uhrin päätä potkittiin ja hänen päällään hypittiin.

Poliisi varoitti jo tuoreeltaan, ettei videoita sovi jakaa, sillä jakaja voi syyllistyä yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen. Videoita poistettiin eri yhteisöpalvelujen alustoilta ja muun muassa Ylilaudalta rajuun tahtiin, mutta niitä jaetaan edelleen.

Tiettävästi tappeluun osallistuneita on myös uhkailtu, mikä on myöskin poliisin mielestä ehdottomasti väärin ja oikeuden ottamista omiin käsiin. Viimeisimpänä tekona on käynnistynyt jonkinlainen masinointi epäiltyjä tekijöitä kohtaan, ja heistä levitellään videomateriaalia netissä.

Tämäkin on täysin väärin ja rikollista. Annetaan yhteiskunnan hoitaa hommansa, ei lisätä taakkaa puuttumalla asioihin ja syyllistymällä itse rikokseen siinä samalla!

Lisää luettavaa