Tämä tv-dekkari on kuollut – syöpä uuvutti eilen!

28.11.2013

Näyttelijä Lewis Collins (kuvassa vas.) on kuollut. Hän menehtyi eilen 67-vuotiaana kotonaan Los Angelesissa. Collinsin edustaja kertoo hänen nukkuneen pois rauhallisesti sairastettuaan syöpää viiden vuoden ajan.

Collins aloitti uransa viihdebisneksessä esiintymällä eri bändeissä. Kiinnostuttuaan näyttelemisestä hän ryhtyi opiskelemaan sitä Lontoossa. Ensimmäiset roolit aukenivat teatterilavoilta, jonka jälkeen hän on esiintynyt kymmenissä televisio- ja elokuvarooleissa. Hänet tunnetaan parhaiten toimintasarja The Professionalsin Bodien osasta. Collins kumppaneineen esitti sarjassa CI5-agentteja.

Collinsia jäivät suremaan Michelle-vaimo ja heidän kolme poikaansa.