23-vuotias Harnaam Kaur on hyvin erikoinen nainen.
Hänellä nimittäin kasvaa parta.
Kyseessä on erikoinen sairaus, joka aiheuttaa hänellä ylimääräistä karvoitusta. Syynä on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä. Karvankasvu alkoi jo 11-vuotiaana.
Harnaam ei kuitenkaan ole moksiskaan asiasta, vaan on päättänyt hyväksyä omituisuutensa sellaisena kuin luonto on sen hänelle tarkoittanut. Harnaam on antanut parran kasvaa jo seitsemän vuoden ajan.
Aina kaikki ei vain ole sujunut kuin tanssi. Neitokaista kiusattiin ja häntä jopa uhkailtiin. Häntä nimiteltiin koulussa naismieheksi.
Harnaam on kääntynyt sittemmin sikhiläiseksi, jossa karvojen ajelu on kielletty. Hän paljastaa aiemmin ajatelleensa jopa itsemurhaa, niin vaikeata kaikki oli.