Tänään mennään nukumaan koronan mustien lukujen kanssa

Näin ei voi jatkua.

30.07.2021

Koronatartuntojen syöksyvauhti ei laannu. Pian kolkutellaan jo pandemian koko historian suurimpia lukuja maassamme.

Suomessa on todettu 748 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tänään.

Torstaina tartuntoja oli 765, keskiviikkona puolestaan 644.

Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on ollut Suomessa 6 416. Tätä edeltävällä kahden viikon periodilla tartuntoja todettiin 3 412. Tartunnoissa on siis kova hyppäys.

Kiihtymisvaiheiden alueilla on otettu käyttöön jälleen kokoontumisrajoituksia. Näin on tapahtunut esimerkiksi Satakunnassa.

Lisää luettavaa