Tänään tv:ssä: loistava Bond-parodia – pääosassa Mr. Bean!

Rowan on hauska mies!

13.09.2019

Tänään Vitonen-kanavalla nähdään komediaelokuva Johnny English.

Leffan pääosassa nähdään Mr. Beaninä parhiten tunnettu Rowan Atkinson. Elokuvan on ohjannut Peter Howitt, ja sen pääosissa nähdään Atkinsonin lisäksi esimerkiksi Ben Miller, John Malkovich sekä Natalia Imbruglia.

Kreisikomediassa Britannian salaisen palvelun häpeäpilkku Johnny English joutuu yksin vastaamaan kansakunnan turvallisuudesta pommi-iskun surmattua kaikki muut agentit.

Elokuva sai jatko-osan vuonna 2011. Viime vuonna siihen ilmestyi kolmososa.

Ensimmäinen Johnny English Vitonen-kanavalla kello 23.25 alkaen.

Lisää luettavaa