Sunnuntaina käydään presidentinvaalien toinen kierros. Kierroksia on ottanut itse kamppailukin.
Niin Alexander Stubbin kuin Pekka Haavistonkin seksuaalisesta suuntautumisesta on nostettu kissaa pöydälle.
Netissä on viime päivinä levinnyt kuva nuoresta Pekka Haavistosta ja tämän puolisosta Antonio Floresista – he ovat olleet yhdessä muutaman vuoden päästä 30 vuotta.
Kuvaa on jaettu esimerkiksi X:ssä ja parin 20 vuoden ikäerosta on tehty pilkkaa. Nyt keskusteluun on ottanut osaa myös jääkiekkotähti Teemu Selänne, jonka aiemmista mielipidepurskahduksista on kirjoitettu tuhansia palstamillejä.
Teemu on kommentoinut sunnuntaina erään yksityishenkilön jakamaa valokuvaa nuoresta Pekasta ja Antoniosta. Asiasta uutisoi Seiska.
Yksityishenkilö kirjoittaa Haavistosta ja Floresista hyvin halveeraavasti. Hän pitää suhdetta epänormaalina.
– Oho, ei sovi arvoihini, mutta aika monelle laulajalle ja taiteilijalle se näköjään sopii…no kukin tyylillään, Teemu toteaa miesparista.
Teemun möläytys on saanut armottoman vastaiskun. Kirjoittajat pähkäilevät mahtaako Suomessa olla yhtään niin homovastaista julkkua kuin Selänne heidän mielestään on. Yleisö miettii myös mitä Teemu-isä mahtaisi tuumia, jos hänen oma lapsensa ilmoittaisi jonain päivänä olevansa homo.