Teinitytöt tappelivat marketin pihalla – taas kuvattiin!

05.06.2017

Internetissä leviää puistattava video kahden teinitytön välisestä tappelusta marketin parkkipaikalla.

Toinen teineistä haastaa riitaa autossa istuvan kanssa. Lopulta hän saa yllytettyä autossa istuneen kahakkaan.

Autosta tullut tyttö pahoinpidellään asvaltilla nyrkein ja vetämällä tukasta. Kaikki kuvataan videolle.

Video on nyt lähtenyt kiertämään netissä, mutta emme linkitä siihen sen väkivaltaisuuden, mahdollisen alaikäisyyden ja muutenkin vastenmielisyyden takia.

Tällaisissa tappeluvideoissa ankara rangaistus kuuluu myös kuvaajalle, joka nöyryyttävää materiaalia nettiin lataa. Onneksi Suomessa tällaisesta saisikin rangaistuksen. Video on peräisin Yhdysvalloista.

On syytä muistaa, että vaikka kuvaaminen julkisella paikalla on sallittua, sen (kuvan, videon) käyttäminen, esimerkiksi nettiin lataaminen on aina eri asia – aina eri asia. Julkinen halventaminen ja nöyryyttäminen ja loukkaaminen maksaa aina rahaa. Esimerkiksi ”Risumiehenä” tunnetun miehen kuvaaminen (nettiin laittaminen) tuli maksamaan kuvaajalle yli 2000 euroa.

Vaikka videolla Risumies itsekin käyttäytyi huonosti, hänen käytöstään ei saanut laittaa nettiin muiden naurettavaksi, ivattavaksi ja paheksuttavaksi. Oikeus kuuluu aina oikeuslaitokselle, eikä omiin käsiin.

Lisää luettavaa