Somevaikuttaja ja muusikko Tuure Boelius on yksi Petolliset-ohjelman tuoreimman kauden petollisista. Hänen käytöksensä ohjelmassa on muuttunut yhä rajummaksi. Katsojat joko pitävät siitä tai eivät pidä. Se tulee esille muun muassa Ruudun sometileillä julkaistun videopätkän yhteyteen tulleista kommenteista.
Videossa nähdään, kuinka Boelius kiukuttelee ohjelman muille petollisille. He ovat Annimari Korte ja Viki ”Seksikäs-Suklaa” Konssi.
– Te olette tulleet tänne kaksi kertaa niin, että te olette ajaneet läpi sen, mitä te haluatte. Mä voin nyt sanoa teille, että minä en ole se ihminen, jonka yli kävellään joka ainut kerta, toteaa Boelius videossa.
– Ihan sama! Sinä sanoit eilen, että minä saan päättää tänään! jatkaa Boelius huutamistaan.
Videon lopussa kuullaan vielä Vikin lyhyt kommentti, joka kuitenkin kertoo tilanteesta kaiken oleellisen.
– Kammiossa oli sota. Siellä räjähti, kommentoi Viki.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Boeliuksen käytös joko ärsyttää tai ihastuttaa
Moni videon yhteyteen kommentoinut ei pidä Boeliuksen käytöksestä.
– En tiiä ohjelmasta mitään, mut jos petolliset voi petollisen potkii ulos niin Tuure lentää aika rivakkaa, kommentoi joku.
– Mi mi minä saan päättää, kirjoittaa eräs.
– Voi luoja sentään mikä pikkukakara…on joku mieltä.
– Tää poika on kyllä yks kiukutteleva teini! kirjoittaa joku.
– Tosta puuttui enää, kun olis polkenut jalkaa kuin 5-vuotias uhmaikäinen lapsi, vitsailee joku.
Osa taas pitää Boeliuksen käytöksestä, koska se muun muassa tekee ohjelmasta mielenkiintoisemman.
– Tää kausi tarvitsi @tuureboelius tuoman draaman. Kiitos kun viihdytät ja kiihdytät. Ilman sua tää kausi ois ollut aika paljon tylsempi Oot best! kiittää joku.
– Sä oot niin huippu!! Paras kausi menossa. Riitaa ja draamaa. Tylsää ei ainakaan ole ollut ja sun ansiota, kirjoittaa joku.
– Tuure mielenkiintoisin pelaaja, ei tylsää hetkeä, on joku mieltä.
– Aivan best! Pitää olla sitä tunnetta! Se voi ärsyttää, mutta ainakin se TUNTUU! kommentoi eräs.
Kommenttien perusteella Boelius joko halutaan ohjelmasta ulos tai ei missään nimessä haluta.
Lue myös: Petolliset alkaa taas – mukana uudistuksia, ja tässä kilpailijat!