Ukrainan suosituin rock-yhtye Suomeen – uskomaton teko Ukrainan sodan uhrien hyväksi

Hieno yhtye!

03.08.2022

Ukrainan suosituin rock-yhtye Okean Elzy saapuu Suomeen syyskuussa.

Yhtye esiintyy Helsingin Kulttuuritalossa tiistaina 13. syyskuuta osana ympäri Euroopan nähtävää Apua Ukrainaan -kiertuettaan. Konsertin liput maksavat alkaen 44,50 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 8. elokuuta kello 9.00.

Okean Elzy on valittu useana vuonna Ukrainan parhaaksi bändiksi. Okean Elzy on tullut tunnetuksi myös kantaaottavasta toiminnastaan. Yhtye vastustaa kovin sanoin Venäjän hyökkäyssotaa, ja jo 2010-luvulla se muun muassa osallistui näkyvästi Ukrainan vallasta syöstetyn presidentin Viktor Janukovitshin vastaisiin mielenosoituksiin esiintymällä häntä vastustavissa konserteissa.

Suomeen saapuessaan yhtye luovuttaa huomattavan osan esiintymispalkkiostaan Ukrainan sodan uhrien hyväksi.

Edellisen kerran yhtye nähtiin Suomessa The Circuksessa, Helsingissä vuonna 2014.

 

Lisää luettavaa