Mediapersoona Antti Kurhinen kertoo olevansa syvästi järkyttynyt ja hämmentynyt saamastaan viestistä.
-Että näin voi käydä. Ja että joku vielä kehtaa tunnustaa sen 8 vuotta jälkeenpäin, Antti kelailee.
Kaikki sai alkunsa pari päivää sitten Antin saamasta viestistä. Muuan kaunotar teki tunnustuksen – tosiaan, 8 vuotta jälkeenpäin.
Hän myönsi pissanneensa Antin sohvan märäksi, kun hän oli Antin luona jatkoilla. Nainen pyyteli kovasti anteeksi vahinkoaan, mutta ei uskaltanut tunnustaa sitä aikanaan.
-Mä olen koko ajan ollut siinä uskossa, että siihen kaatui juomia, Antti parahtaa ja hänellä tulee yökkäysrefleksi.
Antti kuitenkin on päättänyt unohtaa asian, mutta hän suosittelee, että asioista kerrottaisiin heti. Silloin sohvankin olisi voinut pestä hieman hygieenisemmäksi.