Upea Maisa Torppa teki tunnustuksen: ”Ihan hävettää oma itse”

Aina ihana Maisa Torppa tekee suoran tunnustuksen: häntä on hävettänyt oma materialistinen itsensä. Ketäpä ei tämä piirre itsessä aina korpea. Mutta Maisa teki asialle jotain. Hyvä Maisa!

18.12.2018

Maisa Torppa sanoo käyttäneensä päivänsä ruokakassien ja joululahjojen ostoon vähävaraisille perheille. Kyseiset jutut toimitetaan tarvitseville avustusjärjestöjen kautta.

-Pistää miettimään omaa käytöstä, Maisa hiljentyy joulun alla.

-Ihan hävettää tajuta oma materialistisuus ja se, että rahat menee merkkilaukkuihin, joista jaksan olla iloinen viikon. On paljon perheitä, joilla ei ole varaa edes jouluruokaan. Autetaan me siihen kykenevät heitä!

Hieno haaste Maisalta meille kaikille, aivan oikeasti.

-Mun ainut toive joululle olisi, että jokainen lapsi saisi iloisen, turvallisen ja raittiin joulun! Maisa elättelee.

Toivottavasti näin olisi.

Lisää luettavaa