Uskomaton paluu rooliin – legenda palaa Batmaniksi 30 vuoden tauon jälkeen!

Huh mikä paluu!

21.04.2021

Michael Keaton palaa Batmanin rooliin.

Keaton esitti Batmania ja Bruce Waynea Tim Burtonin Batman-elokuvissa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa.

Nyt hän palaa rooliinsä tulevassa The Flash -elokuvassa. The Flashia esittää Ezra Miller.

Elokuvan ohjaa Andy Muschietti. Sen käsikirjoituksen työstää Christina Hodson.

Elokuvassa The Flash matkustaa ajassa taaksepäin estääkseen äitinsä murhan. Sattumalta hän avaa myös toisen todellisuuden, missä tavataan Batman.

Leffan on tarkoitus saada ensi-iltansa 4. päivä marraskuuta 2022.

Lisää luettavaa