Uskomattomia lakeja: Homoudesta saa elinkautisen, ruoskaniskuja, maasta karkoituksen…

Homoseksuaalisuus on edelleen rikos 68:ssa maailman maassa ja kuolemantuomion siitä voi saada Iranissa, Mauritaniassa, Nigeriassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Arabiemiraateissa ja Jemenissä.

13.03.2019

Homous ei ole Suomessakaan ollut ruusuilla tanssimista.

Vuonna 1894 homoseksuaaliset teot kiellettiin maassamme rangaistuksen uhalla. Kielto kumottiin vasta 1971, mutta samana vuonna astui voimaan kielto homoseksuaalisuuteen kehottamisesta. Se puolestaan kumottiin vasta vuonna 1999, millenniumin kynnyksellä.

Homoseksuaalisuus on edelleen hengenvaarallista eräissä maissa. Esimerkisi Arabiemiraateissa (Dubai, Abu Dhabi), joka on suomalaistenkin suosima matkakohde, siitä voidaan tuomita menetettäväksi henki.

Vaikkapa Bruneissa ja Bahrainissa siitä voi saada kymmenen vuoden linnatuomion.

Vaikka Etelä-Korea on sivistysvaltio ja aasialaisen viihdemusiikin keskus K-pop-musiikkityyleineen, homoseksuaalisuutta ei ymmärretä. Siitä ei tuomita, mutta se on sairaus.

Filippiineillä ei homoja tuomita, mutta armeijaan ei ole asiaa.

Iranissa tuomio homoseksistä voi olla kuolemanrangaistus.  Naispuolisia rangaistaan sadalla ruoskaniskulla, paitsi jos kyseessä on nelinkertainen rikoksenuusija, jolloin tuomitaan kuolemanrangaistus.

Jordaniassa homoseksuaalisuus on laillista, mutta maassa on ollut homojen kunniamurhia.

Malediivit karkottaa homot määräajaksi tai ruoskii heitä 30 kertaa.

Singaporessa voi saada homoseksistä kaksi vuotta linnaa, mutta naiset eivät saa, koska laki ei tunne lesboseksiä.

Gambiassa homoseksi johtaa 14 vuoden linnakakkuun. Samoin on Keniassa, tosin laki on vielä ankarampi. Jos törkeä tekomuoto täyttyy, vankeus on 21 vuotta. Teon yrityskin tuo seitsemän vuotta.

Euroopassakin ollaan vielä osin aataminajoissa. Vaikka homoseksuaalisuudesta ei rangaista, esimerkiksi Liettuassa siitä ei saa lain mukaan puhua ihannoivasti. Serbiassa homot eivät pääse armeijaan.

Edistyksellisyyttä on edustanut Ruotsi. Laki homoseksuaalisuuden rangaistavuudesta poistui jo 1944.

 

Lähteenä mm. Wikipedia

Lisää luettavaa