Uusi jauhelihan paistovinkki onkin vaarallinen

Palovammaa pukkasi.

13.01.2025

Hiljattain meille suomalaisille kerrottiin, että olemme aina paistaneet jauhelihan väärin.

Jauhelihan rakennetta ei pitäisi kuulemma rikkoa pannulla, koska murustetun lihan nesteet valuvat ulos, ja tuolloin liha ennemmin keittyy kuin paistuu.

Keittiömestarin mukaan liha pitää jättää pannulle neliöksi paistumaan ja sitten kääntää koko neliö toisin päin ja jatkaa levyn lämpötilaa pienentäen paistamista.

Tässä piilee kuulkaa palovamman vaara

Se mitä suomalaisille ei kerrottu on palovamman vaara. Mutta nyt kerrotaan. Comoon otti yhteyttä lukija, joka oli kikkaa kokeillut pilkkireissullaan mökillä.

-Läväytin tuollaisen neljän sadan gramman nautamötikän pannulle, kuten arvon chef kertoi ja aloin paistaa. Kun tuli kääntämisen aika, käänsin. Mutta sitten tapahtuikin jotain yllättävää. Koska tuo mötikkä tosiaan on aika iso, se pamahti toisin päin pannuun niin että rasvat vain roiskuivat kädelle. Kolmessa kohtaa on nyt todella kipeät palovammat, kiukkuinen pilkkiveikko kertoo.

Lue tuore juttu tältä päivältä siitä kuinka airfryer hajotti ikkunan säpäleiksi.

Saattaahan kiukusta osa olla sitäkin, ettei kalaa tullut paljonkaan järven jäältä.

Eikö tämä samainen vaara sitten ole pihviä paistaessa?

-Moniko paistaa 400 gramman pihviä? kalamies heittää takaisin.

-Kyse on nimenomaan siitä, että varovainen kannattaa olla, koska tuo on aika painava jööti, ja se tosiaan sitten lävähtää kääntäessä siihen pannulle niin että rasvaa lentää!

Kiitos vinkistä ja pahoittelut palovammasta myös meiltä Comon 3945-henkiseltä toimitukselta.

-Haista itse.

Lue myös: Leena järkyttyi: Airfryer hajotti ikkunan