Helmikuu on alkanut maan etelä- ja keskiosassa huomattavasti keskimääräistä kylmempänä: Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kuukauden ensimmäisten päivien keskilämpötila on ollut jopa yli 10 astetta tavanomaista kylmempi.
Pakkasia on ollut lähtökohtaisesti jo koko alkuvuoden. Mutta: ennusteen mukaan kireille pakkasille ei todennäköisesti ole loppua vielä ensi viikollakaan, vaan Suomeen virtaa kylmää ilmaa Jäämereltä.
Merkkejä suursäätilanteen muutoksesta ei siis ole, vaan pakkanen on jatkossakin kireää varsinkin pilvettöminä ja heikkotuulisina öinä, kertoo Ilmatieteen laitos.
Todennäköisesti jo ensi yönä kylmimmillä alueilla lähennellään 30 pakkasastetta. Viikonloppuna korkeapaineen selänne sijaitsee maan etelä- ja keskiosien yllä, missä kylmät ja heikkotuuliset yöt saavat jatkoa. Myös Lapissa kylmenee lauantaista alkaen uudelleen. Sunnuntai ei tuo suuria muutoksia säähän.
Pilvisyyden ennustettavuus on keskimääräistä heikompaa: todennäköisesti aurinkoisinta on perjantaina maan etelä- ja keskiosassa, lauantaina puolestaan Lapissa.
Viikonvaihteessa Jäämerellä todennäköisesti syntyvä matalapaine liikkuu Lapin itäpuolella kaakkoon ja vetää mukanaan pohjoisesta yhä kylmempää ilmaa. Säämallien mukaan onkin varsin todennäköistä, että kireät pakkaset saavat jatkoa Suomessa ensi viikon alkupuoliskolla.
Korkeapaineen ja kylmän säätyypin vallitessa auringonpaistetunteja on kertynyt helmikuussa tähän mennessä kiitettävästi: maan keskivaiheilla, esimerkiksi Jyväskylässä ja Kuopiossa, paistetunteja on kertynyt enemmän kuin koko tammikuun aikana yhteensä.