Englannissa saatiin eilen päätökseen oikeudenkäynti, jossa käsiteltiin ilmatyynyaluksen ohjaajan ruorijuoppoutta. Richard Pease tuomittiin teostaan kahdeksan kuukauden vankeuteen.
Käry kävi kesäkuussa. Tuolloin satamahenkilökunta katsoi Wightsaarella monttu auki, kun ilmatyynyalus yritti rantautua täysin holtittomasti. Se oli ensin lähellä törmätä laituriin ja säiliöalukseen. Sitten alus ajoi ohi rantautumispaikastaan ja pääsi oikeaan osoitteeseen vasta toisella yrittämällä. Tapahtumaketju tallentui sataman turvakameroihin.
Oikeudessa kuultiin, kuinka ohjaajan hengitysilmassa oli ollut 0,96 milligrammaa alkoholia vielä kuusi tuntia tapahtuneen jälkeen. Englannissa vesiliikennejuopumuksen raja on 0,35. Erityisen raskauttavaksi asian tekee se, että aluksen kyydissä oli 130 matkustajaa.
50-vuotiaan ohjaajan selitys oli sangen erikoinen. Hän ei ollut kuulemma tiennyt, että hänen taukohuoneesta ottamassaan avatussa juomapullossa oli alkoholia. Hän oli kuulemma lipitellyt juomaa nopsaan tahtiin, koska ohjaamossa oli niin kuuma. Mies sentään myönsi huomanneensa juoman olleen vettä väkevämpää sitä maistettuaan.
