Juontaja Vappu Pimiä vietti juuri puolisonsa Teemun kanssa 13-vuotishääpäivää. Pari lähti sen kunniaksi kahdenkeskiselle matkalle Italian Firenzeen.
Vappu kutsuu lomaa rakkauslomaksi. Pari ei ole ollut viiteen vuoteen matkalla, johon osallistuvat vain he kaksi. Sellaisia oli tarkoitus viettää kerran vuodessa, mutta matkoilla on ollut mukana esimerkiksi ystäviä.
Lue myös: Vappu Pimiä Teemu-rakkaan seurassa: Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen
Nyt Vappu ja Teemu ovat päässeet nauttimaan pelkästään toistensa seurasta. Rakkausloman aikana on tullut eteen myös ongelma, josta varsinkin Teemu tuntuu suivaantuneen.
– Tähän päivään on mahtunut monenlaista tunnelmaa, kun shoppailureissu vähän venähti meistä riippumattomista syistä. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin ja Erkki kiittää valtaisasta tuesta, mitä olette hänelle jakaneet, kirjoittaa Pimiä kutsuen miestään taas tuttuun tapaan Metsolan Erkiksi.
Vapun sometarinoista selviää, että parilla oli ollut bussiongelma, joka oli tullut eteen paluumatkalla ostoskeskuksesta majoitukseen.
– Jos tulette tänne Mall of Firenzeen, varatkaa paluukyyti ajoissa (jos haluatte pois täältä) ja jos ostatte bussikyydin, tulkaa sinnekin ajoissa, sillä nämä ylibuukkaa näitä busseja huolella. Erkki on hieman hermona, kirjoittaa Pimiä sometarinoissaan.
Bussi lähti vihdoin liikkeelle ja Vapun mukaan Erkki oli onnensa kukkuloilla. Bussin edessä oli ollut pitkä jono vihaisia matkustajia, jotka eivät mahtuneet mukaan.
Vapun julkaisu löytyy alta ja täältä. Sometarinat ovat nähtävillä 24 tunnin ajan.