Velanperintä tai mustasukkaisuus syynä – karmea julkinen kosto ravintolassa

Uhri tiettävästi kuoli.

06.08.2017

Netin kuvanjakopalveluihin on tänään levitetty turvakameran kuvaa Kiinassa sattuneesta traagisesta ravintolavälikohtauksesta.

Videoilla näkyy kuinka mies syö kaikessa rauhassa ruokaansa lounaspaikassa. Sitten kuvan etuosaan ilmestyy kaksi miestä. Toinen jää seisomaan sateenvarjon kanssa passiin, kun toinen menee avonaisesta tilasta sisälle. Hetken siellä oltuaan hän lyö kirveellä lounasasiakasta päähän – selän takaa.

Sitten sateenvarjomies ja kirvesmies poistuvat yhdessä.

Teko sattui keskiviikkona, eikä siitä ole juuri länsimaalaista uutismateriaalia saatavissa. Tiettävästi uhri kuitenkin kuoli. Videon lisääjän mukaan kerrotaan, että kyse olisi mustasukkaisuudesta. Uhri olisi pitänyt peliään tekijän vaimon kanssa. Toisen tarinan mukaan hän oli velkaa.

Videot löytyvät useista palveluista, mutta niiden traagisuuden vuoksi emme linkitä niihin.

Lisää luettavaa