Verottajalta mennyt 20 miljoonaa sivu suun – ryhtyy erityistoimiin kebab- ja pizzapaikkojen suhteen

Verottaja käynnistää tarkastusiskut.

20.02.2023

Verottaja kertoo, että viidessä vuodessa ravintola-alalla on jäänyt veroja maksamatta 19,5 miljoonan euron edestä.

Pelkästään maallikosta luku tuntuu armottoman pieneltä.

Nyt verottaja kuitenkin starttaa toimet pimeän talouden kitkemiseksi.

Verohallinto aloittaa kevään aikana satojen ruokaravintoloiden verovalvonnan. Toimet kohdistuvat pääosin pieniin ja keskisuuriin pizzerioihin ja kebab-ravintoloihin. Valvonta kestää kaksi vuotta.

Apulaisjohtaja Tarja Valsi painottaa, että valtaosa yrittäjistä hoitaa hommat. Nyt alkavalla valvonnalla pyritäänkin saamaan kiinni ne, jotka välttelevät veroja.

− Vertaamme muun muassa eri maksunvälittäjiltä saamiamme tietoja niihin myyntilukuihin, jotka ravintola on ilmoittanut Verohallinnolle. Olemme käyneet läpi myös kuluttajilta meille tulleita ilmiantoja ja huomioimme myös ne kohdevalinnassa.

Edellisen kerran Verohallinto valvoi ravintoloita tehostetusti vuosina 2015−2016. Silloin valvonnan perusteella pantiin veroja maksuun 14,5 miljoonaa euroa. Edellinen valvontaprojekti kohdistui lähinnä anniskeluravintoloihin. Nyt keskitytään pizzapaikkoihin.

– Tässä kohdejoukossa merkittävä määrä veroja välttelevien ravintoloiden yrittäjistä on taustaltaan ulkomaalaisia, Valsi sanoo.

 

Lisää luettavaa