Viron yle: Pelätty ja hengenvaarallinen tauti tuli Viroon!

Vaarassa kymmeniä tuhansia rokottamattomia.

Julkaistu:

Viron yleisradioyhtiö ERR kertoo, että maassa on tavattu tuhkarokkoa.

Tartunnan on saanut aikuinen joka asuu Harjumaalla, johon kuuluu myös Tallinna.

ERR:n mukaan potilas ei ole matkustanut ulkomailla viime aikoina. Edellisen kerran tartunta tavattiin Virossa vuosia sitten.

ERR:n mukaan huolestuttavaa tartunnassa on se, että tuhkarokon kantaja on päiväkodissa työskentelevä ihminen.

– Virossa on ainakin 30 000 lasta, joilla ei ole tuhkarokkorokotusta, he voivat joutua hengenvaaraan tartunnan myötä, Viron terveysviraston asiantuntija Irina Filippova on kertonut ERR:lle.

Tuhkarokko on varsin nopea tarttumaan, ja pahimmillaan hengenvaarallinen. Viime vuosina siihen on sairastunut miljoonia ihmisiä vuodessa, ja kuolleetkin on laskettu sadoissa tuhansissa.