Tuntuu aivan itsestäänselvältä, että näyttelijänä tunnetuksi tullut Charlotte Gainsbourg tulee tekemään levyjä. Serge G:n ja Jane Birkinin tytär on tämänkin levyn glamourkuvissa promootiolle passeli dramaattinen ja kohtalokas ranskalainen chanteuse ja kun tuotannosta ja musiikista on saatu vastaamaan Beck, on lupa odottaa jotakin sykähdyttävää. Ihan sitä ei saada, mutta IRM on epätasaisuudestaan huolimatta komeaa kuultavaa. Dramaattisten balladien ja hönkäilychansonien ohella kuullaan paukkuvaa ja kolisevaa äänimaastoa ja Beckin hienoja jousisovituksia.
Tavallaan kokeellisemmat palat kuten polyrytminen Master’s Hand, suorastaan Kraftwerkmainen nimibiisi ja PJ Harvey-kireyttä viljelevä Trick Pony ovat levyn parhaimmistoa, sillä Charlotte ei totta puhuen ole kovin kummoinen laulaja. Esimerkiksi poppipala Me and Jane Doe on suorastaan vaivaannuttava kuultavaa. La Collectioneuse ja isänsä mieleentuova 60’s-chanson Le chat du café des artistes ovat toisaalta kuitenkin symppiksiä juuri rajoittuneen laulusuorituksen vuoksi.
Markku Roinila