Indonesian polttavan hiostaviin maisemiin sijoittuva The Raid on armoton, hengästyttävä ja ultra-väkivaltainen toimintaelokuva, jossa poliisin erikoisjoukkojen ryhmä jää loukkuun gangstereiden valtaamaan ränsistyneeseen kerrostaloon.
Ryhmän tulokas Rama (Iko Uwais) joutuu kertaheitolla pahimman mahdollisen haasteen eteen.
Selvitäkseen talosta ulos hengissä ryhmän on vähitellen edettävä roistoja kuhisevassa 30-kerroksisessa rakennuksessa. Talon ylimmässä kerroksessa heitä odottaa julma rikollispomo Tama (Ray Sahetapy), joka ei luovuta ennen kuin jokainen poliiseista on kuollut.
Luvassa on reilut puolitoista tuntia brutaalia, painostavaa ja energistä toimintaa, kun Rama tovereineen yrittää selvittää tiensä elävänä ulos talosta, huone huoneelta ja kerros kerrokselta.
Brittiläisen Gareth Evansin ohjaama indonesianalainen The Raid: Redemption on valittu yleisön suosikiksi tänä vuonna sekä Toronton että Dublinin filmifestivaaleilla.
Jari Setälä
(Serbuan maut)
Ohjaus: Gareth Evans
Pääosissa: Iko Uwais, Ananda George, Ray Sahetapy
Genre: Toiminta
Ensi-ilta: 4.5.