Pitkään odotettuun Mad Max -peliin kohdistui suuret odotukset, varsinkin kun George Millerin huikea elokuva Mad Max: Fury Road (2015) oli sekä katsojien että kriitikoiden ylistämä. Mad Max -peli jatkaa samalla asenteella kuin elokuvakin: toimintaa riittää alusta loppuun asti eikä hengähdystaukoja suoda.
Mad Max: Fury Roadin tapaan myös peli sisältää hyvin kevyen tarinan, joka jää lopulta pelkkään sivuosaan. Tämä ei ollut kuitenkaan elokuvan kohdalla moite, sillä sekopäinen meininki tempaisi samantien mukaansa. Ja sama pätee myös Mad Max -videopeliin.
Pelin alussa Max menettää autonsa kiivaan takaa-ajon seurauksena. Sankarimme saa onneksi tuotapikaa avukseen rujon Chumbucket-mekaanikon, joka auttaa Maxia autojen kustomoinnissa ja vihulaisten tuhoamisessa. Chumbucketin rooli ei ole vähäpätöinen muutenkaan: apulainen ampuu harppuunalla alas esimerkiksi vihollisen torneja sekä repii irti vastustajien autojen osia. Vastaavasti mekaanikko hyppää auton rattiin Maxin tarkka-ampuessa pahaa-aavistamattomia vartijoita.
Koko peliä ei suinkaan vietetä kaaran sisällä, sillä Max voi hypätä ulos tutkimaan tukikohtia ja muita rakennuksia jalan. Tällöin tarvitaan aseiden ohella nyrkkejä ja jalkoja raivopäiden taltuttamiseen. Taistelukohtauksiin on otettu mallia Batman: Arkham -sarjasta. Hidastettujen hetkien lisäksi pelaajalle tarjoillaan reaktiotestejä, joiden avulla sankari puolustautuu ikäviltä iskuilta. Samalla pelaajan täytyy tarkkailla Maxin terveydentilaa sekä etsiä vettä ja ruokaa, ettei sankari kuukahda saappaat jalassa. Chumbucket korjaa kärsinyttä ajokkia minkä ehtii niinä hetkinä kun päähenkilö jolkottaa muualla.
Pelin mahdollisen heikkouden osasi jopa aavistaa etukäteen. Aavikko on aavikko, eivätkä maisemat juuri kummemmaksi muutu. Mad Maxin kartta on toki mukavan laaja, mutta hiekkateillä kruisailu puuduttaa pidemmän päälle. Onneksi kartalle avautuu myöhemmin teleporttausominaisuus, jonka avulla Max voi siirtyä pikaisesti paikasta toiseen.
Lähinnä tehtäviä toisensa perään vyöryttävän tarinatilan voi läpäistä viikonlopun aikana, mutta 100 prosenttista läpipeluuta halajaville on luvassa kymmenittäin pelitunteja. Suuri osa Mad Maxin imusta johtuu sekä Maxin että tämän ajoneuvojen parantamisesta ja kustomoinnista, jotka onnistuvat vain kiertelemällä ja hamstraamalla syrjäisiäkin kolkkia.
Graafisesti Mad Max on taattua laatua, joten näky on komea. Aavikkomaisemat hehkuvat kuumuutta ja ruutu väreilee pahaaenteilevästi. Takaa-ajoissa ruutu päivittyy tasaista tahtia, vaikka meno on vimmaista ja autoja rymistelee päälle jokaisesta ilmansuunnasta.
Mad Max -peli tekee suurimman osan asioistaan oikein, mutta pahaksi onneksi tehtävien ja maisemien samankaltaisuus vähentää mielenkiintoa. Lyhyempinä sessioina kaahailu ja vihollisten listiminen on kuitenkin kelpo hupia, eikä tekeminen lopu Maxin maailmassa aivan heti. Jos hiostava ilmapiiri, hurja vauhti, vimmainen taistelu ja komeat räjähdykset avoimessa maailmassa kuulostavat kiehtovalta, kannattaa Mad Maxille antaa mahdollisuus.
Ikäraja: 18
Saatavilla: Playstation 4 (testattu), Xbox One (testattu), PC
Esa Linna