Viime vuosina Iron Manin ja Tropic Thunderin myötä uraansa aivan uuden vaihteen saanut Robert Downey Jr. on Arthur Conan Doylen 1800-luvun lopulla luoma mestarietsivä. Näyttelijän mukaan aikaisemmat tv- ja elokuvasovitukset ovat siloitelleet kuvaa Sherlock Holmesista, joka kirjoissa käytti niin heroiinia kuin morfiiniakin. Liikkuvassa mediassa hänen paheikseen ovat tähän mennessä jääneet vain piipunpoltto ja satunnainen viulun vinguttaminen. Päihdeongelmien kanssa useaankin otteeseen paininut Downey Jr. lienee oikea ihminen esittämään stimuloivien mysteereiden puutteessa huumeisiin turvautuvaa boheemia neroa.
Sherlock Holmesista ei voi puhua ilman hänen aisapariaan, tri. Watsonia, jonka tehtävänä on yleensä vain ihailla ystävänsä nerokkuutta ja toimia kuulijana, kun tämä selostaa kuinka ratkaisi tapauksen muiden mielestä triviaalien asioiden kautta. Ritchien elokuvassa rooli on annettu Jude Law’lle, jonka versio etsivän seuralaisesta ei ole aina vain ihaileva, vaan hän ilmaisee mielipiteensä tämän toimintatavoista hyvinkin kärjekkäästi.
Elokuvassa Holmes ja Watson sekaantuvat salajuoneen, jonka kohteena on koko Englannin tulevaisuus. Toimintaelokuvan naiskauneutta edustavat Rachel McAdamsin esittämä kohtalokas nainen, joka on onnistunut peittoamaan kuulun etsivänkin sekä Watsonin mielitiettyä Marya näyttelevä Kelly Reilly.
1800-luvun loppuun sijoittuva Sherlock Holmes on Guy Ritchien ensimmäinen epookkielokuva. Vaikka siinä onkin kuvattu vanhaa Lontoota, ovat mukana myös Ritchien tavaramerkit: räjähtävä väkivaltainen toiminta ja moderni sanailu.
Jouni Vikman
Sherlock Holmes
Ohjaus: Guy Ritchie
Pääosissa: Robert Downey Jr, Jude Law, Rachel McAdams, Mark Strong
Genre: Toiminta
Ensi-ilta: 22.1.10