19v turkulais-kiinalainen kaunotar pyysi anteeksi sitä, että petti – sai lemput!

04.05.2015

19-vuotias turkulais-kiinalainen Yilin Ma sai lähtöpassit sunnuntai-iltaisessa Mallikoulu-ohjelmassa AVA:lla.

Hän oli jo viides kotiinlähtijä. Kilpailijoita on finaalissa enää viisi.

Yilin oli jo pudotusuhan alla viime kerralla, joten hän tiesi ettei mokailuun ole tämäniltaisessa jaksossa varaa. Ehkä tietoisuus tästä johti kuitenkin katastrofiin. Luhdan muotinäytöksessä Yilin kämmäsi lavalla kahdesti. Hän ei kulkenut lavaa loppuun vaan karkasi takahuoneeseen jo puolivälistä.

Se tiesi lähtöpasseja.

Ohjelmassa nähtiin tunteellinen hetki, kun Yilin kertoi pyytäneensä anteeksi tuomaristolta sitä, että petti heidät taas eikä pystynyt parempaan. Tuomariston miesjäsen liikuttui tästä silminnähden.