35v venäläisnainen laihdutti kaunottareksi, iski sitten kaksikymppisen pojan, eikä tässä vielä kaikki

Poika on hänen poikapuolensa!

17.07.2020

35-vuotias tavisnainen on onnistunut keräämään Instagramissa yli 460 000 seuraajaa. Mielenkiintoa on riittänyt, sillä hän on pudottanut reippaasti painoa ja tehnyt melkoisen muodonmuutoksen.

Alkuvuodesta venäläinen Marina Balmasheva kuitenkin pudotti sellaisen uutispommin, että seuraajat tuskin ainakaan vähenevät.

Nainen nimittäin julisti olevansa parisuhteessa poikapuolensa kanssa. Kyseessä on Marinan 45-vuotiaan ex-miehen poika, jolla on nyt ikää 20 vuotta. Kyseessä ei ole mikään lyhyen tuttavuuden jälkeen mielensä muuttaminen, vaan nainen on ollut pojan elämässä aina seitsemänvuotiaasta lähtien. Marinan julkaisema kuvapari saikin monet seuraajat järkyttymään pahanpäiväisesti.

Viime viikolla kaksikko sinetöi rakkautensa menemällä naimisiin maistraatissa. He myös odottavat ensimmäistä yhteistä lastaan. Marinalla oli ex-miehensä eli nykyisen appiukkonsa kanssa neljä adoptiolasta. Raivostunut exä on kuitenkin nykyään yksinhuoltaja haettuaan oikeusteitse adoptioäitiyden purkamispäätöksen.

 

 

Lisää luettavaa