Jenni Vartiaisen äitiys näkyy firman liikevaihdossa

Hyvä liikevoitto, vaikka liikevaihto ropiseekin.

28.05.2022

Jenni Vartiainen on asunut jo yli kaksi vuotta New Yorkissa, jonne muutti miehensä työn vuoksi. Hän on kertonut ikävöivänsä koti-Suomeen. Vartiaisella on kaksi lasta, joista ensimmäinen syntyi syksyllä 2019 ja toinen neljä kuukautta sitten.

Luonnollisesti elämänmuutokset ovat vaikuttaneet Vartiaisen luotsaaman Jenique Oy:n toimintaan.

Kun vuonna 2018 firma tahkosi yli puolen miljoonan liikevaihdon ja teki käsittämättömän 58 prosentin liikevoiton, vielä seuraavanakin vuonna firma ylsi 75,5 prosentin liikevoittoon.

Ensimmäinen koronavuosi toi Jennin yritykselle 205 000 euron vaihdon, ja viimeisin tilinpäätös kertoo enää 82 000 euron myynnistä. Tulot lienevät tulleet rojalteista, sillä kuluja ei paljon ole. Voittoa satoi 64 000 euroa, eli liikevoitto oli taas reippaasti yli 50 prosenttia. Kerrottakoon että jo 10 prosenttia on hyvä.

Lisää luettavaa