Aki Manninen ja hänen Rita-puolisonsa ovat jakaneen elämäänsä iloineen suruineen julkisuudessa jo vuosikausien ajan.
Heistä on muodostunut seuraajille mutkattoman hauska pariskunta, jonka arjessa on mukava olla läsnä.
Viime aikoina pari on tullut korvanappeihin myös podcastin muodossa. Tällä kertaa Aki Manninen on tehnyt podcastissa yllättävän tunnustuksen.
Hän on pettänyt. Yli kymmenen vuotta.
Peitteli bensalla
Niin on Ritakin.
Molemmat tunnustavat podcastissa pettäneensä aiemmissa suhteissaan.
Lue myös: Aki Manniselta mystinen päivitys: ”Mä olen päättänyt luopua…”
Lue myös: Aki Mannisen harjoitus menee sekunnissa tositoimeksi – perheen Pomo-koira ei jää sivusta seuraamaan
Aki Manninen muistelee myös erästä tilannetta, jossa hän yritti peittää jälkiään varsin erikoisella tavalla.
Aki kertoo palanneensa silloisen kumppaninsa luo toisen naisen luota ja huomanneensa tuoksuvansa voimakkaasti hajuvedeltä.
– Mietin, mitä ihmettä teen, Manninen muistelee.
Ratkaisuksi hän keksi hieroa bensiiniä rätillä naamaansa, jotta hajuveden tuoksu peittyisi.
Aki kertoi selittäneensä silloiselle kumppanilleen kompastuneensa bensaämpäriin.
Aki myöntää Podimon podcastissa pettäneensä kaikissa suhteissaan ennen Ritaa.
– Olet ensimmäinen nainen, jota en ole ikinä pettänyt enkä tule ikinä pettämään. Rakkaus sinua kohtaan on aivan erilaista kuin koskaan aikaisemmin, hän sanoo.
Lue myös: Aki Mannisen herkkä ulostulo: ”Mä en vihaa”
Rita taas on yleensä lähtenyt suhteesta lähes heti pettämisen jälkeen. Hän myöntää, että suhde olisi pitänyt päättää jo ennen pettämistä.
Pari puhuu myös seksielämästään. Aki on kuulemma aktiivisin osapuoli.
– Minulla on niin hyvä mieli tästä meidän seksielämästämme. Meillä on äärettömän hyvä seksielämä, Manninen sanoo.
Lähde: Sillai kai -podcast