Juuri lomaltaan Suomeen takaisin palannut Alina Voronkova halusi ulkonäköönsä muutoksen. Se tarkoitti kampaajalla käymistä ja hiusten värjäämistä. Hänet on totuttu näkemään vaaleissa kutreissa, mutta nyt ne on värjätty tummemmaksi.
– MINUSTA TULI BRUN…tumma blondi. Pidemmän aikaa oon halunnut toteuttaa tämän muutoksen hunaja blondista tummaan blondiin, kertoo Alina.
Hiukset ovat edelleen aika vaaleat ja Alina kertoo olevansa niihin tyytyväinen.
– Lopputulos yllätti täysin ja rakastan super paljon miltä hiukset näyttävät.
Monet Alinan someseuraajatkin kehuvat uutta väriä hyväksi.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Alina oli vuoden 2018 Miss Suomi
Alina valittiin Miss Suomeksi syyskuussa vuonna 2018. Hän edusti Suomea saman vuoden joulukuussa Miss Universum -kilpailussa.
Alina on naimisissa jääkiekkoilija Joonas Hurrin kanssa. Pari kävi juuri yhteisellä lomamatkalla Thaimaassa.
– Vuonna 2018 minulla oli kunnia edustaa Suomea Miss Universe kisoissa Bangkokissa, kertoi Alina lomajulkaisussaan.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.