Ällötysvaroitus!!! Python oksensi täysikasvuisen koiran – video!

01.10.2013

Virolaissivusto Elu24 kertoo tapauksesta, jossa iso python päätyy oksentamaan ruokansa. Se on hotkinut päivälliseksi täysikasvuisen – lue: täysikasvuisen – koiran.

Jälki on aika hurjaa katsottavaa. Neliminuuttisella videolla kohdassa 01.00 alkaa tapahtua. Herra käärmeen suu venyy ja paukkuu, ja hitaasti mutta varmasti hauvapäivällinen tulee ulos yhtenä pakettina, ensin takajalat ja lopulta koko ruumis ja pää.

Ilmeisesti video on kuvattu Thaimaassa. Asiantuntijan mukaan käärme päätyy oksentamaan ruokansa, kun se on hotkaissut liian ison suupalan eikä itse enää kykene liikkumaan. Oksentaminen on kuitenkin tuiki harvinaista.

Video täällä 

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Lisää luettavaa