Poliisipartio havaitsi juhanusaattona noin viiden aikaan aamulla Joensuun Pekkalan liikenneympyrässä, eli aivan Joensuun poliisiaseman kupeessa, pysähdyksissä olleen ajoneuvon.
Poliisi päätti pysäyttää kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Kuljettaja ei kuitenkaan reagoinut poliisin pysäyttämiskäskyyn vaan kaasutti karkuun.
Takaa-ajo eteni Rantakylän kautta kohti Kontiolahtea ja autolle mitattiin muun muassa Ranta-Mutalantiellä pahimmillaan 150 kilometriä tunnissa. Ranta-Mutalantiellä on 30 ja 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus, joten nopeus ylitti rajoitukset jopa viisinkertaisesti.
Kajaanintiellä auto saavutti parhaillaan yli 170 kilometrin tuntinopeuden ja nousi Uuron rampista Kontioniementielle. Kontioniementiellä auto ajoi poliisin piikkimattoon, mutta jatkoi matkaansa osin puhjenneilla renkailla.
Tällöinkin vauhtia oli parhaillaan 150 kilometrin tunnissa. Yksi renkaista jopa irtosi vanteestaan ajon aikana.
Takaa-ajo päättyi Uimaharjun liikenneympyrän kohdille, jossa useampi poliisin yksikkö esti ajoneuvon etenemisen monesta eri suunnasta.
Ajoneuvon kuljettajaksi osoittautui ajo-oikeudeton nuorehko mieshenkilö, jolla oli kyydissään kaksi matkustajaa.
Poliisi tutkii asiaa muun muassa rikosnimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, törkeä rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, huumausainerikos sekä virkamiehen vastustaminen.
Lue myös: Joensuussa erikoinen töhryrikos – vain tietyt osat töhrittiin