Anssi Kela kertoo, että hänen työskentelyssään ja keikkailussaan on toki kokemuksen ja ammattitaidon mukanaan tuomaa itsevarmuutta, mutta myös suurta epävarmuutta.
-Tekemiseni on jatkuvaa tasapainoilua valon ja varjon välillä.
Anssi avautuu olevansa välillä, kuten kuka tahansa meistä, itseään ja osaamistaan epäilevä tuomas.
-Olen naurettava. Liikun typerällä tavalla. Minulla on ohut ääni. Ja vielä ohuemmat hiukset. Ja VIELÄ ohuemmat jalat. Näytän rumalta. En osaa soittaa. Olen paskassa kunnossa.
-Poden staattista alemmuuskompleksia. Paremmat lauluntekijät saavat aikaiseksi kymmeniä biisejä siinä ajassa, missä minä tuherran yhtä ja samaa kappaletta. Oman bändini soittajatkin ovat taitavampia: kitaransoittoni on avutonta räpellystä verrattuna vierelläni soittavan Mikko Kososen suvereeniin taituruuteen. Muut artistit ovat minua kiinnostavampia ja karismaattisempia, hän kertoo mietiskelevänsä Instagramissa.
Hän saattaa jopa mietiskellä ennen keikkaa, ettei kukaan kuitenkaan tule sitä seuraamaan.
-Epävarmuus on aina taustalla, ei se koskaan häviä. Täytyy vain pitää huolta siitä, ettei se myöskään voita, Anssi päättää lopulta viisaasti.
