Tommy Fränti katosi kesken lähetyksen – syy selvisi

Onneksi Nina riensi apuun.

Julkaistu:

Yle aamun lähetyksessä TV1-kanavalla koettiin erikoinen tilanne, kun Tommi Fränti katosi yhtäkkiä ruudusta.

Lähetys oli alkanut tuttuun tapaan klo 6.25. Katsojat pääsivät seuraamaan siinä ajankohtaisia uutisia ja säälähetystä. Lähetyksessä olivat Fräntin lisäksi mukana myös Anna Lehmusvesi ja meteorologi Henriikka Heikinoja.

Fränti katosi yhtäkkiä kello kahdeksan aikaan lähetyksestä. Nina Svahn tuli hänen tilalleen lukemaan uutisia.

Lue myös: Ylen suosikkiankkuri Tommy Fränti osti laatupirssin

Lehmusvesi kertoi lähetyksen aikana, mistä katoamisessa oli kyse.

– Oikein hyvää huomenta kaikille kahdeksan kieppeillä seuraamme liittyville ja nyt vierustoverini on vaihtunut. Kävi niin, että Tommylla painui ääni sen verran, että sitä on nyt syytä lepuuttaa, selitti hän suorassa lähetyksessä tapahtumia.

Myös Svahn kommentoi tilannetta.

– Näinhän se on. Kaveria ei jätetä koskaan. Päästettiin Tommy ja Tommyn ääni lepäämään, totesi Svahn.

Svahnilla oli tullut kiire lähetykseen, koska hän oli pesemässä vasta hampaitaan tuuraamispyynnön tullessa.