Antti Tuiskulta yllätys – et ikinä usko mikä!

Janita Autio

Tuiskulta jättiyllätys!

Antti Tuiskun vuoden alussa julkaistu biisi Treenaa antoi osviittaa artistin tämän vuoden teemasta, joka liikunta ja hyvinvointi.

Singlejulkaisun aikoihin Antti väläytteli, että Treenaa on osa isompaa kokonaisuutta. Tuo kokonaisuus on mielenkiintoinen EP, peräti seitsemän biisiä sisältävä Master Workout, joka julkaistaan viikon kuluttua perjantaina 19. helmikuuta. Seuraava single Kipee ilmestyy keskiviikkona 17. helmikuuta.

Vaikka teema pyörii vahvasti fyysisen tekemisen ympärillä, on kaikissa seitsemässä popkappaleessa tuiskumaiseen tapaan monta eri tasoa sekä Antille ominaisia itseironiaa ja kantaaottavuutta. Artisti haluaa nostaa esiin esimerkiksi sitä, kuinka ympäröivän maailman kauneusihanteet, älylaitteet sekä menestymisen pakko ja himo monesti orjuuttavat meitä. Mutta toisaalta samalla ne ovat asioita, jotka herättävät ymmärtämään yleisesti hyvinvointia ja esimerkiksi liikunnan merkitystä elämässä. Konseptista huolimatta kokonaisuus on paljon enemmän kuin pelkästään liikunnan ympärillä pyörivä ep.

Julkaisun kunniaksi FressiTV:ssä pääsee 19.2. klo 18 mukaan kaikille avoimelle ja ainutlaatuiselle Fressi -tunnille. Sen aikana treenataan kaikkien EP:n seitsemän biisin tahtiin.

Aiheet: