Arttu Wiskarin musabisnekset painuivat tappiolle koronavuonna, ravintola porskutti

Silti melkoisen hyvä liikevaihto koronavuodeksi.

05.09.2021

Arttu Wiskarin Mökkitie Records Oy selvisi koronavuodesta kohtuullisen hyvin.

Kun edellisvuoden liikevaihto oli ollut 616 000 euroa, nyt se tipahti 422 000 euroon.  Muutos oli koronavuonna siis vain 30 prosenttia.

Tappiolle kuitenkin uitiin. Kun edellinen tilinpäätös oli nakuttanut kassaan 28 000 euron voiton, nyt oltiin 11 000 euroa miinuksella.

Korona-aikaa firman tilikaudessa oli suurin mahdollinen aika eli 9 kuukautta. Koronan katsotaan käynnistyneen Suomessa maaliskuulla 2020.

Artulla on myös Wiskarila-niminen ravintola. Se nosti liikevaihtoaan huimasti koronavuonna. Ensimmäisen tilinpäätöksen liikevaihto oli 300 000 euroa ja rapiat, ja koronavuonna se kasvoi 869 000 euroon. Tulos oli 19 000 euroa voitollinen.

Lisää luettavaa