Asiantuntija kertoo: Näin sinua huijataan Tinderissä!

Auts!

13.02.2024

Rakkaudennälkäisiä ja seurankipeitä ihmisiä yritetään huijata monin eri tavoin, muun muassa deittisovellus Tinderin nimissä. Itse asiassa Tinder on romanssihuijausten suosikkikohde, selviää Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n tilastoista.

Tyypillisin Tinder-huijaus on tällainen:

Vastaanottaja saa esimerkiksi sähköpostilla ilmoituksen, jossa hänen kerrotaan saaneen ”matchin” eli osuman sovelluksessa. Todellisuudessa linkki vie tietojenkalastelusivustolle.

Sen jälkeen henkilötiedot ja rahat ovatkin vaarassa: valesivustolla yritetään kalastella muun muassa luottokorttitietoja ja Tinder-käyttäjätunnuksia.

Sisä-Suomen poliisin petososastosta on aiemmin kerrottu, että suurin osa nettihuijauksista liittyy nettiostoksiin. Sen jälkeen suosituimpia ovat rakkauspetokset ja kryptohuijaukset.

Yleistymässä ovat lisäksi tapaukset, joissa esimerkiksi Tinderissä vaaninut huijari onnistuu saamaan hyväuskoiselta ja rakastuneelta nettikumppaniltaan isojakin summia rahaa ”kryptovaluuttasijoittamiseen”.

Todellisuudessa huijari suhmuroi lopulta kaikki uhrin sijoitukset ja rahat itselleen.