Auta poliisia – missä on Lahden ryöstäjä, näin tilanne eteni

Miestä ei saa lähestyä.

Julkaistu:

Lahdessa ryöstettiin kauppaliike maanantaiaamuna 16.3. Teossa epäillään käytetyn ampuma-asetta.

Poliisi ei ole vielä tavoittanut ryöstöstä epäiltyä miestä vaan jatkaa tekijän henkilöllisyyden selvittämistä aktiivisesti. Näin poliisi kertoi hetki sitten.

Poliisi on saanut tapahtumaan liittyen useita yleisövihjeitä ja on myös tarkastanut niitä.

Tapahtumapaikalla Rautatienkadulla on tehty teknistä rikostutkintaa.

Näin kaikki Lahdessa eteni

Hämeen poliisi sai hälytyksen ryöstöstä Lahdessa maanantaiaamuna 16. maaliskuuta noin kello 7.25. Ilmoituksen mukaan Lahden keskustassa Rautatienkadulla sijaitseva kauppaliike oli ryöstetty.

Lue myös: Alaikäiset tytöt Janakkalassa aiheuttivat todellisen haasteen poliisille

Tekijän epäillään käyttäneen teossa ampuma-asetta. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut tapahtumassa.

Tekijä on noin 180 senttiä pitkä, vaaleahiuksinen mies, jolla oli päällään musta takki, siniset farkut ja valkoiset tennarit. Päässään hänellä oli valkoinen lippalakki, jossa oli musta NY-logo. Kasvoillaan miehellä oli maski.

Lue myös: Lahden poliisi sai vihiä nuorison suunnitelmista – näin edettiin

Lue myös: Lahden poliisi huolestui: Paha kiusaamisilmiö – nyt kostetaan

Tekijä sai saaliikseen pienen summan käteistä rahaa ja poistui paikalta Vuorikatua pitkin mäkihyppytornien suuntaan.

Poliisin mukaan epäiltyä ei tule lähestyä, vaan mahdolliset havainnot tulee ilmoittaa hätäkeskukseen numeroon 112. Etsittävä henkilö on aseistautunut ja häntä on syytä pitää vaarallisena.

Mahdolliset havainnot tapahtumasta pyydetään ilmoittamaan puhelimitse Hämeen poliisin vihjenumeroon 050 413 0594 tai 0295 414 222. Havainnot voi ilmoittaa myös sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi.

Hämeen poliisi on aloittanut tapahtumasta esitutkinnan rikosnimikkeellä törkeä ryöstö.

Katso kuvaa valvontakamerasta: