Bensa-automaattikonnia Hämeessä – poliisin onnistui napata epäillyt

Useita tekoja.

22.07.2022

Hämeen ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten alueilla on tapahtunut kesä- ja heinäkuun aikana useita polttoaineiden tankkausasemiin kohdistuneita rikoksia, kertoo poliisi.

Tankkausasemien maksuautomaatteja on anastettu tai yritetty anastaa.

Rikoksilla aiheutetut vahingot ovat poliisin mukaan kymmeniä tuhansia euroja. Teoilla saatu rikoshyöty on ollut vähäinen, koska käteistä rahaa ei juurikaan enää käytetä maksuvälineenä.

Hämeen poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan, jonka seurauksena neljä henkilöä on otettu kiinni. Heistä kaksi on ollut pidätettynä ja kaksi vangittuina.

Esitutkinnan aikana paljastettiin rikoksia, joiden seurauksena poliisi takavarikoi yli sata kiloa räjähdysainetta, huumausainekasvattamon sekä anastetuiksi epäiltyjä työkoneita. Lisäksi kotietsintöjen yhteydessä takavarikoitiin ampuma-ase ja patruunoita.