Britneyn vanhemmat palasivat yhteen

16.11.2010

Poptähti Britney Spearsin eronneet vanhemmat ovat palanneet yhteen.

Laulajan vanhemmat Lynne ja Jamie ovat palanneet yhteen kahdeksan vuotta eronsa jälkeen. Pariskunnalla on kolme aikuista lasta, Britney, Bryan ja Jamie-Lynn. Kaksikko ehti olla aikoinaan 30 vuotta naimisissa, mutta ovat nyt tauon jälkeen ystäviensä mukaan onnellisina jälleen yhdessä.

People-lehdelle antamassaan kommentissa lähipiirin edustaja kertoo, etteivät Lynne ja Jamie ole avioituneet  uudelleen, mutta yhteiselo sujuu mainiosti.

Pariskunta bongattiin taannoin los angelesilaisessa baarissa tanssimassa Britneyn hittien tahtiin.

– He olivat selkeästi hyvällä tuulella, nauraen ja tanssien keskenään.

Britneyn omaa reaktiota vanhempiensa deittailuun ei vielä tiedetä. Vielä vähän aikaa takaperin tähti kertoi olevansa huojentunut erosta jatkuvien riitojen ja erimielisyyksien vuoksi.

Lisää luettavaa