Kun Danny täytti 80 vuotta, moni ajatteli, että suomalaisen viihteen suuri nimi oli hiljalleen vetäytymässä lavoilta.
Ajatus oli ymmärrettävä. Ilkka Lipsasen eli Dannyn 80-vuotisjuhlavuoden ”Kunniakierros” kolme vuotta sitten oli iso konserttisalikiertue, joka kulki noin 30 paikkakunnan kautta. Sitä markkinoitiin suomalaisen viihdelegendan viimeisenä koko maan kattavana kiertueena.
Se kuulosti jäähyväiseltä.
Mutta Danny ei lopettanut.
Lue myös: Danny julkaisi ottamiaan kuvia Armista – mukana viimeisimmät yhteiskuvat, ja passikuvakin
Hän jatkoi esiintymistä, vaikka ikä, polvivaivat ja muuttunut lavakunto nousivat uutisten aiheiksi. Esimerkiksi vuosikymmenten aikainen kollega, Markku Aro arvosteli Dannyn esiintymisiä ja sanoi, ettei lavalle pitäisi hänen mielestään ”nousta väkisin.”
Lue myös: Danny rusetissa ja puku päällä salaperäisenä: Iso uutinen julki lähiaikoina
Aro kohdisti kritiikkinsä ennen kaikkea siihen, että Danny on viime vuosina esiintynyt istuen ja taustanauhojen kanssa.
Lue myös: Dannylta ja Helmiltä ylläriuutisia: ”Jos Helmi vaan huolii minut…”
– Ei vain istuta pallilla ja lauleta jotain nauhojen kanssa, Aro sanoi Ilta-Sanomien mukaan.
Danny vastasi herrasmiesmäisesti Tanssiin.fi-sivuston haastattelussa kertomalla polvivaivoistaan. Danny muistutti loukanneensa polvensa Kanarialla vuonna 2003. Takana oli hänen mukaansa kolme polvileikkausta, eikä liikkuminen ollut enää entisellään, sillä kuntoutuminen oli hidasta.
Danny sanoi jatkavansa niin kauan kuin yleisö haluaa kuulla häntä.
– Ihmisen tarkoitus on palvella muita ja teen sitä niin kauan kuin jaksan, Danny totesi kohteliain sanakääntein, kuten aina.
Danny tulee taas
Myöhemmin Markku Aro otti ”hieman takaisin”. Hän sanoi toivovansa Dannylle kaikkea hyvää ja pyysi anteeksi, jos Danny oli loukkaantunut.
Mutta nyt tapahtuu taas.
Danny tulee jälleen!
Eikä hän tule yksin.
Lue myös: Dannysta, 83, tulee isä – vihjaa häistä
Syksyllä käynnistyy Herrasmiehet lavalla -kiertue, joka kokoaa samalle estradille pitkän linjan suomalaisia iskelmän ja kevyen musiikin nimiä. Mukana ovat Danny, Eino Grön, Pasi Kaunisto ja Erkki Liikanen. Lisäksi Kai Hyttinen, Sakari Kuosmanen ja Kari Vepsä nähdään omilla vuoroillaan eri kaupungeissa.
Kiertueen kapellimestarina toimii Jari Puhakka. Konsertit juontaa Markku Veijalainen. Herrajoukkoa täydentää myös Eikka Eronen, joka on nähty musiikkinäytelmien lavalla muun muassa nuorena Kari Tapiona ja Reijo Taipaleena.
Luvassa on ikivihreitä lauluja ja tuttuja hittejä, ja Danny kuvailee kiertuetta rakkaudelliseksi kohtaamiseksi yleisön kanssa.
Eino Grön taas odottaa erityisesti sitä, että kollegat pääsevät pitkästä aikaa samoihin maisemiin. Erkki Liikanen puolestaan lupaa mukaan ainakin Evakkoreen. Pasi Kauniston mukaan on harvinaista, että heidän ikäisiään artisteja pyydetään vielä tällaiselle kiertueelle.
Kari Vepsä on pitänyt ajatusta hienona ja korostaa, että lavalle nousee pitkä kaarti suomalaisen kevyen musiikin mestareita.
Herrasmiehet lavalla -kiertue alkaa Lahden Sibeliustalosta perjantaina 9. lokakuuta. Sen jälkeen kiertue jatkaa Turkuun, Ouluun, Poriin, Jyväskylään, Helsinkiin ja Kuopioon.
Päätösilta nähdään Tampere-talossa sunnuntaina 29. marraskuuta.
Kiertueen liput tulevat myyntiin maanantaina 4. toukokuuta.
Herrasmiehet lavalla -kiertue:
PE 09.10. Lahti, Sibeliustalo
TI 13.10. Turku, Logomo
SU 25.10. Oulu, Madetojan sali
SU 01.11. Pori, Promenadikeskus
TO 12.11. Jyväskylä, Paviljonki
SU 15.11. Helsinki, Kulttuuritalo
KE 18.11. Kuopio, Musiikkikeskus
SU 29.11. Tampere, Tampere-talo
Kuva: Olli Nurminen