Elina Gustafsson avautuu taas lisää – näin hän vietti syntymäpäivänsä

Elinalla ei ole ollut helppoa.

07.02.2025

Ex-nyrkkeilijä Elina Gustafssonin tekemisiä on seurattu viime aikoina tarkoin. Yksi syy liittyy hänen eroonsa Ansku Bergströmistä. Jo ennen eroilmoitusta eron arveltiin olevan tulossa, josta oli esillä somessa monenlaisia merkkejä. Elina kertoi myös mielipiteensä Kalle Palanderin möläytyksiin liittyen, jonka takia häntä seurattiin entistä tarkemmin.

Lue myös: Elina Gustafsson jyrähti eroaan kommentoineille – nyt puhuu Ansku

Nyt Elina on avautunut someseuraajilleen taas kerran. Hän kertoo kuinka hänellä on ollut tänä vuonna vaikeaa ja miten hän vietti syntymäpäivänsä, joka oli eilen.

– Ei oo kyllä alkuvuosi päästäny helpolla. Olen herkkä ihminen ja tässä on joutunu aikamoiseen pyöritykseen ison muutoksen, kaipuun ja surun keskellä, avautuu Elina.

Elina kertoo saavansa joka päivä henkilökohtaisia kysymyksiä, arvostelua ja olemaan suurennuslasin alla. Hän mainitsee myös vihapuheen ja väärinymmärrykset.

– Etteikö siihen olisi tottunut, mut en osannut yhtään varautua sen määrään ja voimaan, avautuu Elina vielä lisää.

Näin Elina kertoo viettäneensä eilisen syntymäpäivänsä

Elinan sometiliä seuraavat tietävän Elinan viettäneen viime aikoina paljon aikaa mökillään. Hänen seurassaan on ollut mökillä Maggie-koira.

– Onneksi on piilopirtti, mihin pääsee luonnon ääreen maadoittumaan. Synttäripäivä meni ihan vain palautellessa ja hyvä niin. Pikkuhiljaa alkaa tuntua et liekki sisällä on syttymässä. Kivoja juttuja on tulossa ja kevät, kertoo Elina tilanteestaan.

Lue myös: Elina Gustafsson paljastaa muuttaneensa: ”Muutto oli kaikkien aikojen nopein, kun…”

Elina paljasti eilisessä julkaisussaan viettävänsä 33-vuotispäiväänsä.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.