Henna Kalinainen ja BB-Niko erkanivat erikoisesta syystä toisistaan

Henna Kalinainen ja Niko Saarinen ovat tahoillaan muistelleet, kuinka heistä tuli koko kansan lemmikkejä tai sylkykuppeja, kuinka vain, kymmenen vuotta sitten. Tuolloin he marssivat BB-taloon.

Henna kirjoittaa blogissaan myös siitä, etteivät Niko ja hän ole olleet yhteydessä viime aikoina. Vaikka mitään välirikkoa ei olekaan.

-Ehkä suurin syy erkaantumiseen meidän välillä oli minun typerä ja sairas tahto olla itselleni vaarallisessa ja vahingollisessa parisuhteessa. Niko tuki minua aina joka tilanteessa, mutta lopulta väsyi. <3 Jälkikäteen ymmärrän sen…TÄYSIN…, Henna bloggaa.

Hän myös kirjoittaa suhteestaan julkisuuteen noina aikoina.

-Menin taloon sitten takki auki, ihan pihalla kun lumiukko, täysin sokaistuneena kaikelle. Olin median pyörityksestä aivan sekaisin, ja ainut mitä mielessä pyöri oli, että nyt näytän koulukiusaajilleni. Valitettavasti ainut mitä suurinpiirtein sain aikaan oli myötähäpeä. Koitin saada ihailua täysin väärin perustein mm. kehuskelemalla sänkykumppaneillani ja sen määrällä ja muuta typerää…

-Kun olet kaikessa ollut muiden silmissä koko ikäsi huono ja jollain tavalla aina paska, tulee sellainen näyttämisen halu.

Lue hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen tilitys TÄÄLTÄ

Aiheet: