Hymy: Näyttelijä Riitta Havukainen jätti viinan – jo vuosi takana

Näyttelijä Riitta Havukainen toteaa, että alkoholin jättämistä vauhditti univaikeudet.

25.09.2020
Riitta Havukainen (keskellä) muistetaan muun muassa legendaarisesta Fakta Homma -sarjasta. Tässä kuva sarjasta tehdyn videon kannesta.

Painetussa Hymyssä kerrotaan näyttelijä Riitta Havukaisen jättäneen alkoholin jo vuosi sitten.

– En minä aikaisemminkaan ollut mikään tenuveivari, mutta perustissuttelu oli tullut tavaksi. Sitä huomasi, kuinka vähintään joka toinen ilta tuli istuttua jossain tilaisuudessa lasi kädessä. Minulle tuli halu kokeilla toisenlaista elämää, mikä on tuntunut hyvältä, Havukainen kertoo Hymylle.

Alkoholin jäämisen myötä nainen kertoo unenlaatunsa parantuneen merkittävästi. Tällä on hänen mielestään merkitystä ikääntymisen myötä.

Nainen toteaa ettei ole tehnyt vielä lopullisia päätöksiä, mutta toistaiseksi hän nattii vain alkoholitonta olutta ja viinin sijaan yrttiteetä.

Riitan mielestä teatteriala on niin muuttunut viime vuosina – kurinalaisemmaksi – ettei alkoholilla ole siinä samanlaista sijaa kuin aiemmin.

-Työ on niin raskasta ja vaativaa fyysisesti.

 

Lisää luettavaa