Idols-finaalista tuttu pieni ja pippurinen Tiina Puska on, kuten monet muutkin kilpasiskoistaan, lähteneet heittämään keikkoja, vaikka voittopokaalia tai levytyssopimusta ei kisasta tänä vuonna tullutkaan.
Noloa on se, jos keikka kömmähtelee muiden takia, ja vielä nolompaa, jos se sattuu ”omilla hoodeilla”.
Nyt kävi näin. Lapualta kotoisin oleva Tiina esiintyi kunniavieraana Köpingin Markkinoilla Vähäkyrössä, lähellä Vaasaa, tänään perjantaina. Yleisöä oli saapunut satapäin katsomaan tv:stä tuttua ”melkein oman kylän plikkaa”.
Tiina esiintyi mitä ammattitaitoisimmin, mutta äänentoiston kanssa oli paikoin ongelmia. Kaikista erikoisinta oli, kun järjestäjä kuulutti Tiinan lavalle Susanna Erkinheimona. Kyseinen henkilö esiintyi kyllä myös Idolsissa ja on samoilta kulmilta.
Kuv MTV3