Iltalehti: Hassisen kone sensuroinut kappaleitaan paluukonserteissa

Näin tekivät!

26.07.2022

Iltalehti kertoo täällä, miten Hassisen kone on jättänyt paluukeikoilla laulamatta sanoja vuonna 1981 julkaistusta Oikeus on voittanut taas -kappaleesta.

Alkuperäisessä kappaleessa säkeistö menee näin:

Hän ei kestä ilman naista hän raiskaa vaan
Hänet tuomitaan ja viedään vankilaan
Alla vartijan silmien kiimaisten
Hän rasvaa peräaukkoaan, todetaan
Oikeus on voittanut taas

Yhtye on jättänyt laulamatta kyseiset sanat Ilosaarirockin ja Joensuun Kerubin keikoilla.

Bändin fanit ovat kummastelleet asiaa sosiaalisessa mediassa. Syytä säkeistön poistamiselle yhtye ei ole kertonut.

Lisää luettavaa