Iron Maiden on ilmoittanut julkaisevansa uuden studioalbumin.
Ensi kesän lopulla julkaistava albumi kantaa nimeä The Final Frontier. Tuleva levy on kolmekymmentä vuotta sitten debyyttilevynsä julkaisseen Iron Maidenin viidestoista studioalbumi.
Iron Maidenin edellinen studioalbumi, A Matter of Life and Death, julkaistiin kesällä 2006.
Iron Maiden ilmoitti samalla käynnistävänsä laajan Pohjois-Amerikan kiertueen kesäkuun 9. päivänä Dallasista. Elokuussa Iron Maiden tekee Euroopassa muutamia suuria festivaali- ja stadionkeikkoja. Suomessa Iron Maiden esiintyy Porissa Sonisphere-festivaalilla 8. elokuuta.
Viihdeimperiumi/KA