Jack Greene on kuollut

15.03.2013

Laulaja Jack Greene on kuollut 83-vuotiaana. Hän menehtyi eilen 14. maaliskuuta sairastettuaan pitkään Alzheimerin tautia.

Greene, joka tunnettiin myös nimellä Jolly Green Giant, aloitti uransa rumpalina Ernest Tubbin Texas Troubadours –yhtyeessä. Soolouralla Greenen suurimmaksi hitiksi nousi kappale There Goes My Everything. Kyseinen kappale poiki hänelle parhaan singlen palkinnon County Music Association –gaalassa vuonna 1967. Lisäksi samaa nimeä kantava albumi palkittiin vuoden parhaana ja Greene parhaana countrylaulajana.

Geene muistetaan myös lukuisista esiintymisistään laulajatar Jeannie Seelyn kanssa. Viimeinen albumi Yours for the Taking ilmestyi vuonna 1980, mutta satunnaisia esiintymisiä hän teki aivan viime vuosiin saakka. Viimeisen kerran Greene nähtiin lavalla joulukuussa vuonna 2011 Grand Ole Opry –konsertissa Nashvillessa.

Lisää luettavaa