Janita Lukkarinen teki paljastuksen: ”Minulla on ollut pieni salaisuus…”

Syöpää sairastava ja saattohoitopaikan saanut Janita Lukkarinen myöntää odottavansa tapaamista tuonpuoleisessa enkelilapsensa kanssa.

31.12.2019

-Minulla on ollut pieni salaisuus, Janita aloittaa somessa Instagramin stories-palvelussa.

Hän kertoo hänellä olevan lapsen taivaassa. Kuolleita pieniä lapsia kutsutaan yleisesti enkelilapsiksi.

Janelle Julia Isadora on lapsen nimi, ja Janita kertoo odottavansa hetkeä jolloin hän saa ottaa lapsen syliinsä.

Hän kertoo Instassa soitelleensa kymmenen vuoden tauon jälkeen lapsen isän kanssa. Hetki oli koskettava, ja Janita uskoo heidän kaikkien tapaavan taivaassa vielä.

Janitan puheista on pääteltävissä, että hän tuli raskaaksi teininä. Hän on nyt 26-vuotias.

Lisää luettavaa