Jesse Kaikurannalla outo julkisuusstrategia!

Jesse Kaikurannalla on kaikki menestyksen avaimet käsissään. Sinkkubiisi Vie mut kotiin terrorisoi listoja ja radiosoitto on huumaavaa. Mutta olettekos lukeneet Jessestä Voice-ohjelman jälkeen paljon juttuja?

No ettepä ole. Kaikurannan julkisuuslinjaus suorastaan häkellyttää. Nyt jos koskaan pitäisi takoa, kun rauta on kuumaa, mutta Jesse ei mitä ilmeisemmin ole nähnyt tarpeelliseksi kertoa itsestään muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Levy-yhtiö ei ole Jessen oudon julkisuusstrategian taustalla. Musiikkiaviisi Como olisi niinikään halunnut jututtaa tähtiartistia, levy-yhtiö siihen myöntyikin, mutta joutui myöhemmin palaamaan erikoisella ja pahoittelevalla viestillä: Jesse ei halua antaa haastattelua.

Liekö mies halunnut keskittyä vuoden lopulla ilmestyvään levyynsä häiriöttä vai onko voimallinen ulosottouutisointi vienyt haluja esiintyä mediassa, se jäi epäselväksi.

Joka tapauksessa Jessen levyä odotetaan kieli pitkällä. Toivon mukaan miehen julkisuuslinjaukset muuttuvat siihen mennessä. Faneillakin kun on tarpeensa.

Kuva: Nelonen