Jethro Rostedt kuvasi jätesäkkiä – ”Puolisosi on tunkenut kaikki sun tavarat”

Toivottavasti jätesäkki ei ole Jethron.

Julkaistu:

Liikemies Jethro Rostedt on usein matkoilla. Hän matkusteli viime vuoden lopussa Indokiinassa ja ajoi huhtikuussa vanhalla Ladalla Serbiaan. Toukokuun alussa hän vietti aikaa Kreikassa Pacthouse-kisan merkeissä. Se kannatti, koska hän voitti kisan ja kuittasi samalla itselleen 50 000 euroa.

Jethro on asunut jo pitkään Espanjassa, jonne hän on palannut matkoiltaan ilmeisesti nyt. Toivottavasti hänen kuvassaan näkyvä jätesäkki ei ole hänen omansa.

Lue myös: Jethro Rostedt loukkasi Esko Eerikäistä – nyt on pyydetty anteeksi

– Tässä on kyseessä legendaarinen ”rusakon korvat”, mikä saattaa käsitteenä olla usealle tuntematon. Kyseessä on siis jätesäkki, johon puolisosi on tunkenut kaikki sun tavarat ja se odottaa sua tuulikaapissa tai ulkona kun tulet reissultasi. Äärettömän ikävä, toki joskus suoranainen helpotus, kertoo Rostedt kuvassa olevasta jätesäkistä.

Joko Jethro on sattunut näkemään kaduilla lojuvan jätesäkin tai hänen omat asiansa eivät ole kunnossa. Kyse voi olla myös tavallisesta roskia sisältävästä säkistä.

Jethro on ollut naimisissa jo pitkään. Häitä vietettiin jo vuonna 1998. Parilla on kolme yhteistä lasta.

– Ei kannata vaipua synkkyyteen. Aurinko nousee huomennakin, toteaa joku.

Kuva jätesäkistä löytyy alta ja täältä.